Tämä on tarina vanhasta Lankosken myllystä ja sen uudelleen syntymästä. Tarina rohkeasta nuoresta parista joilla oli visio. Tämä on myös tarina yrittäjäperheen elinkeinosta ja sen jatkumisesta sukupolvelta toiselle.
Porissa asuva nuoripari Anne ja Jukka Ruissalo kulkivat usein kasitietä 70-luvun loppupuolella tapaamaan Annen Pohjanmaalla asuvia vanhempia. Siihen aikaan tien varressa olevat taukopaikat ja kahvilat olivat usein tunkkaisia ja savun täyttämiä kuppiloita, joihin ei lapsiperheen ollut kiva pysähtyä. He olivat usein miettineet, että olisi kiva kun matkan varrella olisi viihtyisä taukopaikka.
Näillä matkoilla pariskunnan silmiin osui tien varressa Lankosken vanha mylly. Rakennus oli tyhjillään ja rujo ilmestys - ikkunoita oli rikki ja se oli täynnä roskaa. Tontti oli kauniilla paikalla kosken vieressä, mutta täysin villiintynyt. Jukka sai vahvan vision että tästä tulisi hieno kahvila ja yritys joka tarjoaisi toimeentulon nuorelle perheelle.
Ajatus ei jättänyt Jukkaa rauhaan. Kun Anne oli synnyttämässä perheen toista tytärtä Katariinaa, Jukka oli sopinut tutustumiskäynnin myllylle ja tehnyt vuokrasopimuksen myllyn vuokraamisesta. Oli aika kääriä hihat ja muuttaa haaveet todeksi.
Kolmen vuoden remontti alkoi jättiurakalla Myllyn siivoamisella vuosikymmenten aikaan kertyneestä roskasta, sen jälkeen alkoivat teollisen myllyn muutostyöt kahvilatoiminnan mahdollistamiseksi. Jukka ei alunperin ollut mikään kirvesmies vaan mainoshoitaja, mutta työ opetti tekijäänsä ja apuvoimien kanssa kahvila alkoi pikku hiljaa hahmottua. Perheen kuopus Karoliina syntyi myös remontin keskelle. Kolmilapsinen perhe vietti kaiken vapaa-aikansa remontoiden vanhaa rakennusta hartiapankilla.
Avajaiset juhannuksena 1979 olivat suuri tapaus. Kolmen vuoden jättiurakka tien varressa ei ollut jäänyt huomaamatta ja väkeä saapui runsain mitoin paikalle. Kahvimyllyssä riitti asiakkaita yli odotusten ja kahden viikon kuluttua avajaisista Jukka irtisanoutui työstään. Siitä lähtien Kahvimylly vastasi nuoren perheen elatuksesta.
Kahdeksankymmentäluku oli Myllyn kulta-aikaa. Matkustavaisia ja paikallista väkeä riitti, Anne heräsi joka aamu - kuten edelleenkin - paistamaan munkkeja puoli kuudelta. Hyvän kahvin ja kotitekoisten leivonnaisten lisäksi Kahvimyllyn lahjapuodissa myytiin jo silloin korkealaatuista kotimaista käsityötä. Perheen tytöt kasvoivat yrityksen arjessa mukana ja ovat käyttäneet kahvilan 1800-luvulta peräisin olevaa kassakonetta siitä saakka kun ovat kampeen yltäneet.
Kahdeksankymmentäluvun lopulla rakennettiin tien toiselle puolelle myös Kahvila-Ravintola Köffi. Koska talvikauden liikenne ei riitä kahteen paikkaan, Kahvimylly on pidetty auki vain kesäisin Köffin palvellessa ympäri vuoden. Perheen tyttäret Katariina ja Karoliina ottivat yrityksen vetovastuun vuonna 2008. Anne ja Jukka ovat kuitenkin edelleen mukana päivittäisessä toiminnassa vaikka ovatkin jo osaksi eläkkeellä.
Mikä on ollut pitkän yrittämisen salaisuus? Ahkeruus ja valmius tarttua toimeen ovat yrittäjälle välttämättömiä ominaisuuksia. Annen sanoin hyvä asiakaspalvelu on heillä ollut aina kaiken toiminnan perusta. Ilman tyytyväisiä asiakkaita yritykseltä loppuvat työt nopeasti, siksi jokaisen asiakkaan palveleminen mahdollisimman hyvin on yritykselle sydämen asia.
Kahvimylly on pysynyt yrityksen kruununjalokivenä, sen avaaminen keväisin on odotettu tapahtuma. Pandemiavuoden 2020 avajaiset jouduttiin kuitenkin perumaan. Keväällä 2021 Kahvimylly on pesty ja puunattu, maalattu ja kaunistettu ja se on valmis ottamaan vieraat vastaan. Samoin koko Ruissalon perhe henkilökuntineen toivottaa vanhat ja uudet asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi.